LippuInfo // Lipunmyynnin ehdot:

Tarkista aina varauksesi ja lippusi huolella. Maksettuja lippuja ei vaihdeta, eikä palauteta tai lunasteta takaisin. Liput on mahdollista palauttaa tapahtuman peruuntuessa tai siirtyessä toiselle päivälle.

Koronan aiheuttamat poikkeukset

Lääkärintodistuksella koronasta johtunut peruutus korvataan. Oireettoman henkilön karanteeni, esimerkiksi matkustukseen tai altistumiseen liittyen, ei ole korvaukseen oikeuttava syy. Jos henkilö on käynyt koronatestissä, ja odottaa tapahtuman aikana (tapahtumapäivänä) testitulosta, korvataan lipun hinta. 

        

Lippuostos on sitova ja ostettua lippua ei voi palauttaa. 

Mikäli tapahtuma peruuntuu, menetellään tapahtumajärjestäjän ohjeiden mukaisesti. Tällöin tapahtumakohtaisesti ilmoitetaan ohjeet lipunhinnan palautuksen hakemiseksi.

 

Huomioithan, että kulujen kattamiseksi pidätämme lipun palautuksissa lippukohtaisen 4,50 € käsittelymaksun.

Riitojen ratkaisu ja sovellettava laki

Näihin toimitusehtoihin ja niiden tulkintaan sovelletaan Suomen lakia sen lainvalintaa koskevia säännöksiä lukuun ottamatta.

Käyttöehdoista ja sopimussuhteesta mahdollisesti aiheutuvat erimielisyydet ratkaistaan ensisijaisesti neuvottelemalla. Mikäli neuvotteluissa ei päästä yksimielisyyteen, ratkaistaan riitaisuudet ensimmäisenä asteena Turun käräjäoikeudessa. Mikäli käyttäjä on luonnollinen henkilö, on käyttäjällä kuluttajansuojalain (38/1978) 12 luvun 1 d §:n ja oikeudenkäymiskaaren (4/1734) 10 luvun 5 §:n mukaan oikeus nostaa kanne sen paikkakunnan yleisessä alioikeudessa, jonka tuomiopiirissä käyttäjällä on Suomessa kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka. Mikäli käyttäjä on luonnollinen henkilö, on käyttäjällä myös oikeus saattaa erimielisyys kuluttajariitalautakunnan ratkaistavaksi.


Voimassaolo

Nämä toimitusehdot tulevat voimaan 29.7.2021 ja ovat voimassa toistaiseksi. Asiakas hyväksyy toimitusehdot ostaessaan lippuja palvelusta.

Tarkista Tiketin toimitusehdot tästä.